Näin keskiviikkoillan ratoksi päätin tehdä jälleen uuden Syksyn Trendit -postauksen ja osahan on numero kolmonen. Aiheena on kirkkaat värit ja kuviot, mikä oli minulle kahdesta syystä varsin haastava. Ensinnäkään, en ole mikään kirkkaiden neonvärien ja räikeiden kuvioiden ystävä ja toiseksi, kärsin jonkinasteisesta päänsärystä kun postausta aloin tekemään ja nuo räikeät värit/kuviot eivät oikein tehneet oloa yhtään helpommaksi. Onneksi päänsärky meni kuitenkin ohi ja pystyin tekemään suht kunnialla tämänkin postauksen loppuun.
Ennenkuin pääsemme itse aiheeseen, ajattelin vielä kertoa että Syksyn Trendit -aiheisia postauksia tulee vähintään vielä ehkä noin yksi kappale. Tämän jälkeen siirryn joko talven muotiin tai jatkan muunlaisilla postauksilla. Saa nähdä mitä tulemaan pitää, mutta otan myös ehdotuksia vastaan kuten aina! Nyt siis itse aiheeseen ja toivottavasti en aiheuta kellekään päänsärkyä! ;D
Tänä syksynä ovat muotia siis myös erinäiset railakkaat kuviot sekä kirkkaat värit. Neonvärit ovat suosiossa, mutta myös muut värit käyvät. Kuviot taas voivat olla lähes mitä vaan ja eri kuoseja voi ihan rauhassa yhdistellä toisiinsa jos niin mielii. Näiden pohjalta loin ihanille malleille erilaisia asukokonaisuuksia, jotka toivottavasti kuvastavat näitä trendejä. Malleina toimivat Paperinolla, coolviiviSmiley sekä vennuli00. Kiitos heille!
Yllä olevassa kuvassa näette erinäisiä värikkäitä asuja. Sinänsähän nämä eivät ole mitään huisin räikeitä ja värikkäitä asuja kokonaisuudessaan, vaan asuissa on pieniä värilänttejä siellä täällä. Tänä syksynä siis asuihin voi lisätä piristykseksi pieniä kirkkaita värilänttejä muistuttamaan kesästä. Rohkeimmat voivat jopa luoda asukokonaisuuden, josta löytyy paljon eriliaisia värikkäitä vaatteita. Valinta on sinun, mutta minä taidan ainakin vielä pysyttäytyä nuissa pienissä värilänteissä...
Tässä seuraavassa kuvassa näette erilaisia asukokonaisuuksia, joissa on hyödynnetty rohkeita printtejä eli kuvioita. Asuja luodessani tajusin, että kuinka läheltä räikeät printit menevät loppujen lopuksi kirkkaita värejä. Yleensähän räikeät kuviot yhdistetään kirkkaisiin väreihin, joita yhdistellään melkeinpä mielivaltaisesti. Toisinaan siis vastakohdat täydentävät toisiaan, eli jos uskallat niin kannattaa yhdistellä erilaisia kuvioita ja värejä ihan reilusti! Jos et uskalla siirtyä kovin värikkäisiin kuvioihin, voit tehdä kuten värien kanssa, eli lisää vain muutama kuviollinen vaate asuusi tai pysyttäydy samassa väriskaalassa (esimerkiksi mustavalkoisessa).
Sinänsä nämä luomani asukokonaisuudet eivät ole kovinkaan syksyisiä, mutta toisinaan syksy voi olla varsin lämmin (kuten täällä tänään) ja tekisi mieli nakata ylle jotain kesäisempää, niin tässä tapauksessa esimerkiksi erilaiset mekot ja hameet (kuviollisena ja värikkäänä) sopivat vielä kesään, mutta muistuttavat syksystä ja sen värikirjosta. Ja yhtenä syynä näihin ei-syksyisiin asuihin on se, että Stardollissa, kuten myös oikeassa elämässä, tarjolla olevat vaihtoehdot voivat olla varsin niukkoja. Eli soveltaminen on sallittua ja tietenkin kaikkia näitä Syksyn Trendejä voi yhdistää, esimerkiksi jokin lämmin villapaita tai turkis voi omata jonkun räikeän kuvion tai sen väri voi olla pirteä. Reippaasti vain kokeilemaan siis, mikä toimii itselläsi parhaiten! :)
MissFey
Ihania asuja, ja upeita malleja! :)
VastaaPoista