torstai 24. marraskuuta 2011

YouTuben hittilaulajatar ei ole poistunut kodistaan kahteen vuoteen

Alapuolella siis uutinen Jemma Pixie Hixonista sekä video joka teidän kaikkien on kuunneltava!! :) Lisää löytyy youtubesta. Älyttömän täydellinen ääni!!

20-vuotias brittinainen on onnistunut kasvattamaan itselleen kansainvälisen fanijoukon kotoaan käsin.Hixon alkoi oireilla jo 6-vuotiaana. Pelkotilat vaikeuttavat Hixonin unelmaa tähteydestä.Worcestershiressä Isossa-Britanniassa asuva Jemma Hixon kärsii agorafobiasta, jossa ihmismassat ja esimerkiksi julkiset tai avarat tilat ahdistavat ja pelottavat. Parikymppisellä Hixonilla tilanne on pahentunut niin, ettei hän ole poistunut kotoaan kahteen vuoteen, Daily Mail kertoo.- Menen täysin paniikkiin, jos yritän lähteä talosta, hän kertoo Daily Mail lehdelle.Hän on silti ylläpitänyt intohimoaan laulamiseen ja keksinyt keinoja saadakseen näkyvyyttä. Nainen esiintyy YouTube-videoillaan, joita hän tekee omassa makuuhuoneessaan. Repertuaariin kuuluvat cover-kappaleet sekä omaa tuotantoa.Hixon on onnistunutkin saamaan YouTuben kautta suurta suosiota Kiinassa ja Japanissa. Maaliskuussa yksi hänen videoistaan oli Kiinassa katsotuin YouTube-video.- Toivon, että parannun ja saan rohkeutta esiintymiseen, nainen sanoo lehden haastattelussa.



uutinen on otettu iltalehti.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti