keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Bussimokailut

Tällä kertaa laitankin tulemaan irl-jutun stardoll juttujen sijasta. Minä siis kouluun matkustan yleensä bussilla, ja siellähän sitä tulee joskus tapahduttua jänniä. Kaikki tarinat eivät ole noloja, ainoastaan hassuja. Nauttikaa lukemisesta :)

Tuossa pari päivää sitten aamulla nousin bussiin, joka oli ihan täpötäynnä. Nojoo, käytin normaalisti korttini vempeleessä ja olin astunut ehkä yhden askeleen, kun tiputin bussikorttini lattialle. Eipä tässä mitään. Siispä etsimään. Kyykistyin bussin lattialle ja etsin epätoivoisesti korttiani, kuskin sekä täyden bussilastillisen ihmisiä samaan aikaan kuikuilevan mikä kestää. Äkkiä löysinkin korttini ja nousin. Juuri silloin bussikuski päätti kiihdyttää ylämäkeen ja minä horjahdin (suorastaan rymähdin) ensimmäisellä rivillä istuvan vanhahkon naisihmisen viereen ja siinä hötäkässä melkein hänen syliinsä. Luojan kiitos hänellä oli huumorintajua ja hän hihitti koko matkan...

Toinen tapaus: olin jo päässyt kunnialla istumaan (tapahtui myös aamulla) ja huomasin, että olikin jo aika painaa nappia. Vieressäni istui nukkuva mies, enkä olisi halunnut kurkotella hänen ylitseen jotta voisin painaa nappulaa. Aluksi ajattelin, että muut (kolme henkilöä) muut samaa koulua käyvät voisivat painaa nappia, mutta sitten muistin miten pikkuserkulleni oli edellisenä aamuna käynyt niin köpelösti, että he kaikki neljä olivat ajaneet pysäkin ohi koska kukaan ei ollut tohtinut painaa nappia. No, ojensin siis kättäni kohti
nappia, ja samalla hetkellä vieressäni istuva henkilö heräsi, ja tökkäsin häntä siis nenään. Ensin hän katsoi minua kummastuneena, mutta älysi pian tilanteen, ja bussista poistuttuani vilkutti vielä minulle :D

Ja vielä kolmas, joka tapahtui kolmen ystäväni kanssa, jotka olivat tulossa meille koulun jälkeen. Pääsimme ajoissa, joten ajattelimme mennä läheiseen lidliin. No, jokainen osti mitä osti, karkkia siis. Yht äkkiä eräs ystävistäni saikin päähänsä ostaa maitoa, jota me kaikki pian ryystimme suoraan tölkistä. Kun olimme n. 100 metrin päässä pysäkistä, huomasimme bussin lähestyvän läheisiä liikennevaloja. Pistimme siis juoksuksi. Onneksi bussin minulle puolituttu juutalainen kuski odotti meitä, ja olimme vallan hullunkurinen joukko ylä-aste ikäisiä, maitotölkin kanssa vaeltavia, tuulen pörröttämiä ja huohottavia neitokaisia :D

Anteeksi pitkästä ja paikoiten tylsästäkin tekstistä, halusin jakaa nämä tapahtumat teidän kanssanne tällä kertaa :)))

2 kommenttia:

  1. aika paha :D itse kanssa välillä vahingonilosta nauran kun joku lyö bussissa päänsä :DD

    VastaaPoista
  2. Noi oli hyviä! :) Mullakin on monta koulubussiin liittyvää hauskaa juttua. Tässä niistä yksi:

    Kuljen kouluun minibussilla. Minä ja kaksi kaveriani istuimme bussin takapenkissä, ja bussissa ei ollut paljon muita meidän lisäksemme. Yhtäkkiä huomasimme hattuhyllyltä pilkistävän mustan kankaan. Kaverini otti sen ja huomasimme sen olevan scream-naamari. (katso googlesta) Kyseisessä bussissa oli takaikkuna, ja kaverini keksi laittaa naamarin ikkunan eteen siten, että se näkyy ulos. Bussin takana tuli autoja, ja niiden kuskit alkoivat nauramaan. Kun jäin ulos bussista, katsoin takaikkunaa. Näky oli hauska. Seuraavana päivänä naamari oli viety pois. :D Mietimme kaverieni kanssa, että mitä ihmettä kuski tekee tuolla naamarilla! Ja mitä muuta hattuhyllyltä löytyykään...

    VastaaPoista