tiistai 27. elokuuta 2013

Stardollin historia

Heissan!

Tehtyäni Miss Stardoll World-kisasta historiapostauksen, sain muutamalta pyyntöjä että tekisin myös historiapostauksen Stardollista. Itsellänikin tämä on käynyt mielessä, mutta en ole sitä niin alkanut tekemään sillä Stardoll on ollut jo olemassa oikeastaan kohta kymmenen vuotta ja siihen aikaan mahtuu monia monia muutoksia ja kerrottavaa. Tästä huolimatta, päätin nyt kertoa teille Stardollin historiasta ja yritän tehdä parhaani. Jos teillä on kerrottavana omia kokemuksia tai muutoin haluatte lisätä jotain tähän postaukseen, niin mielelläni otan niitäkin vastaan! Aloitetaan nyt, sillä tulossa on jälleen pitkä postaus!

Stardoll ennen ja nyt


Stardoll aloitti toimintansa vuonna 2004 ja tuolloin sivuston nimi oli Paperdoll Heaven (suom. Paperinukke Taivas). Kyseiseen sivustoon ei voinut vielä tulloin liittyä jäseneksi, mutta siellä vierailevat saivat pukea paperinukkeja omaksi ilokseen. Alla olevasta kuvasta näette, miltä sivusto näytti aivan alussa. Aika paljon erilainen kuin Stardoll nykyisin? :)


Sivuston perustajana toimi Liisa Wrang, joka on syntyjään Pohjoismaista, eli tarkemmin sanottuna Suomesta. Hän halusi luoda mukavan ympäristön netissä tytöille, jotka rakastavat muotia ja ovat luovia. Hänen intohimonsa lapsena oli paperinuket ja aikuisiällä hän alkoi piirtämään paperinukkeja ja teki heille vaatekappillisen asusteita, jonka jälkeen hän päätti alkaa opettelemaan web suunnittelua ja loi paperinukke sivuston internettiin. Alla olevissa kuvissa on vasemmalla oikea Liisa ja oikealla hänen Medollinsa.


Perustamisen jälkeen sivustolla alkoi viihtyä yhä useampi vierailija ja tämän vuoksi Paperdoll Heaven- sivua päivitettiin vuosien 2004-2005 niin, että sinne pystyi kirjautumaan sisään ja muutamia muitakin uutuuksia saapui tämän uudistuksen myötä. Lisäksi sivuston nimi vaihtui kaikkien tuntemaksi Stardolliksi. Itse muistan Paperdoll Heavenin jotenkuten, ja kävinkin siellä toisinaan pukemassa nukkeja aina koulun jälkeen. Olin noin 11- tai 12-vuotias kun ensimmäisen kerran sivustoon tutustuin. Alla ensimmäisessä kuvassa näette miltä "Stardoll" näytti alunperin ja toisessa kuvassa miltä sivusto näytti päivitysten ja nimenvaihdon myötä.



Kuten huomaatte, viimeisimmässä kuvassa alkoivat hahmottua Stardollin käyttämä värimaailma, eli violettia, pinkkiä & keltaista. Kirjautumispainike löytyy vasemmalta ja se pysyikin siinä useamman vuoden ajan. Vuosi tämän jälkeen, eli vuonna 2006 huhtikuussa, Stardolliin saapui lisää uusia uudistuksia. Sivusto muuttui hieman mielenkiintoisemmaksi uuden ulkonäön ja logon myötä. Tuohon aikaan ei nähtävästi ollut vielä mahdollisuutta luoda omaa Medollia (katso oikealla olevat "People who just signed in" jotka näyttävät julkkiksilta), mutta oman profiilin luominen sen sijaan oli mahdollista. Lisäksi stailatut paperinuket saattoi tallentaa omaan albumiin. Sivustolla ei ollut vielä minkäänlaista kauppaa, kuten huomaatte. Alla näette minkälaiseksi sivusto muuttui siis vuoden 2006 uudistuksen myötä.


Oikeastaan melkein heti tämän uudistuksen myötä saapui uusi uudistus vuoden 2006 heinäkuussa. Sivuston ulkonäkö pysyi lähestulkoon samana, mutta Stardolliin saapui meidän nykyisin käyttämämme Medoll ja Shop. Vuosi 2006 oli myös sitä aikaa kun oikein kunnolla tutustuin Stardolliin ja ahkerasti kävinkin julkkiksia stailaamassa ja loin heille tarinoita. Yleensä tein jonkinsortin muodonmuutoksia, eli puin julkkiksen ylle ihan karmeat vaatteet ja mielessäni loin keskustelun mitä tämä julkkis toivoi uudelta stailaukseltaan. Kuulostaa hauskalta ja typerältä, mutta tuolloin nautin siitä todella paljon. Alla näette taas kuvan miltä Stardoll näytti heinäkuun uudistuksen jälkeen.


Uskoisin että vuonna 2006 loin ensimmäisen hahmoni Stardolliin, mutta valitettavasti en muista sen nimeä. Ainoastaan muistan sen, että shoppailu Shopissa oli täysin erilaista kuin nykyisin eikä Shop muistuttanut lainkaan nykyistä Starplazaa. Alla näette suurinpiirtein miltä shoppailu näytti, eli Medoll seisoi kuvassa vasemmalla ja oikealta sait klikkailtua sivuja eteenpäin (oikealla oleva kuva). Lisäksi muistini mukaan vasemmalla oli myös palkki, josta pystyit etsimään tietyn kategorian vaatteita: uusimmat, kaikkien suosituimmat, merkki, naiset, mehet ja väri (vasemmalla oleva kuva). Pahoitteluni huonoista kuvalaaduista, mutta koska en omista itse kuvia näiltä ajoilta, täytyi minun turvauta netin tarjontaan. Kiitos Googlelle..


Stardoll pysyi mielestäni vuonna 2006 melko kauan samanlaisena, mutta tuona vuonna uudistuksia tuli melko tiheään. Uudistukset olivat lähennä uusia juttuja, jotta sivustolla vierailijoilla olisi paljon enemmän tekemistä kuin pelkästään julkkisten pukeminen. Uusi lisäys sivustolle saapuikin vuoden 2006 lopuilla ja Stardoll sai etusivulleen nykyisinkin tunnetun animaation, jossa vaihtuvilla kuvilla esitellään uusimmat jutut Stardollissa. Alla vielä kuva vuoden 2006 versiosta sekä alkuvuoden 2007 Stardollista.



Syksyllä 2007 Stardoll esitteli jälleen uutta tekemistä Stardolliin ja silloin saapui StarDesign Muoti. Lisäksi vuonna 2007 Shop muuttui enemmän nykyisen Starplazan näköiseksi ja ensimmäinen DKNY-kokoelma taidettiin julkaista vuoden 2007 aikana. Myöskin kieleksi oli mahdollista valita muu kuin englanti. Alla kuvia vuodelta 2007.




Itse muistan näiden nykyisin haluttujen merkkien saapumisen Stardolliin, mutta silloisella nukellani ei ollut mahdollisuutta ostaa kyseisiä vaatteita. Tuolloin osa vaatteista oli merkitty tähdellä, eli se tarkoitti että vain Superstarat saivat ostaa sillä merkittyjä vaatteita. Käytössä oli vain Stardollarit, mutta pitkään on Stardoll erottanut Superstarat ja normijäsenet toisistaan, tavalla tai toisella. Vuonna 2008 Stardoll esitteli Lavasteet (joiden luominen maksoi muutaman stardollarin, mutta toisinaan joukossa oli ilmaisia lavasteita). Vuosi 2008 oli myös se vuosi kun MissFey saapui Stardolliin ja aikaisemmat typerällä nimellä olevat Medollit saivat väistyä tieltä. Alla kuva vuoden 2008 Stardollista sekä MissFeystä sen alkuaikoina.



En osaa sanoa ovatko nuket aivan satavarmasti vuodelta 2008 mutta silloin kun liityin Stardolliin, suosikkini olivat ehdottomasti tumma iho, mustat hiukset, isot irtoripset (koska en voinut ostaa meikkejä) ja vasemmalla olevassa kuvasta nähtävä musta letti. Mekko mikä on ylläni vasemmassa kuvassa, oli joskus mahdollista suunnitella Stardesign Muoti-paikassa. Vuoden 2009 alussa Stardoll otti taas askeleen lähemmäs sitä, mitä se nykyisin on. Sen sijaan että kaikki jäsenet ja puettavat julkkikset sekä kirjautumiskenttä olisivat kaikki samalla sivulla, loi Stardoll erilaisen houkuttelevamman etusivun. Tuntuu kuin se olisi ollut ihan vasta! Alla kuva tuttuun tapaan :)


Voisin vielä tähän saumaan laittaa pari kuvaa siitä, miltä Kauneussalonki näytti vuosien 2008-2010 välillä. En osaa ihan tarkalleen sanoa mikä on miltäkin vuodelta, sillä kuten olette jo postauksessa varmaan huomanneet, kymmeneen vuoteen mahtuu paljon muutoksia. Tässä kuitenkin pari erilaista kauneussalonkia. Muistatteko te vielä näitä?



Vuonna 2010 Stardoll julkaisi täysin uudenlaisen Stardollin. Etusivu muistuttaa nykyistä ja tätä uudistusta hehkutettiin melkoisen paljon: Stardoll Makeover! Kaikkia tämä uudistus ei täysin miellyttänyt ja kaikki halusivat palata vanhaan tuttuun Stardolliin. Itsellänikin oli vaikeuksia tottua uuteen ulkonäköön, mutta kaikkeen onneksi tottuu hiljalleen. Uudistuksen myötä Stardoll jätti jälkeensä aikaisemman ulkonäkönsä ja teki sivustosta muutenkin vähän erilaisen. Tässäpä vielä pari kuvaa..



Mielestäni Makeoverin ansiosta Stardoll muuttui hieman neutraalimman värisemmäksi ja paljon tyylikkäämmäksi. Vuonna 2010 Stardoll saavutti myös 70 000 000 jäsenen rajapyykin, eli verrattuna tämän hetken jäsenmäärään, jäsenien määrä on noussuit huimasti kolmessa vuodessa. Ja edelliseen postaukseen viitaten, Stardoll järjesti myös ensimmäisen MSW-kisansa tuona vuonna.

Ulkonäön suhteen vuoden 2010 jälkeen Stardoll on pysynyt lähes samanlaisena ulkonäkönsä suhteen, mutta vuosien 2010-2012 aikana saimme kokea kuitenkin muutamia uudistuksia. Esimerkiksi Starkolikot tulivat, chatti pomppasi yläriviltä alariville ja se pysyy mukana vaikka kuinka scrollaisit sivua ylös ja alas. Lisäksi Broadcast vaihtoi paikkaansa ylhäältä alariville. Yhtenä mainitsemisen arvoisena uudistuksena on myös starpointsit, jotka muuttuivat tasoiksi ja tämän myötä saapuivat myös saavutukset.

Ah, ja keskuutemme saapuivat myös NCG, Stardesign Koru, Stardesing Interior, Stardesign Hair, eri sviittimoduulit, Royalty-jäsenyys, monen monet Tribute-kaupat, Joulukalenterit, Ramadan-kalenterit, Styling Studiot, Starmoviet, mahdollisuus värjätä varpaan- sekä sormenkynnet, Partyt muuttuivat Chateiksi ja kuka tahansa voi luoda niitä ja mennä niihin milloin vain haluaa ilman kutsua, kamera saapui sviittiin&kauneussalonkiin ynnä muualle ja niin edespäin.. Vuosien saatossa Stardollin uudistukset ovat vain lisääntyneet ja mielenkiinnolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Saapuuko kenties Downtown vielä jonakin päivänä? Tässä lopuksi vielä kuva tämän päivän Stardollista, vuonna 2013.




Uskoisin että tässä on melkoisen hyvä paketti nyt kasassa ja jos haluatte lisätä vielä jotain, niin kertokaa siitä kommenteissa. Pahoitteluni kuitenkin siitä, että tässä lopussa laitoin kolmen vuoden Stardoll-historian vähän
liian tiiviiseen pakettiin, mutta syy on yksinkertaisesti siinä, että uudistuksia on tullut kolmen vuoden aikana paljon ja niiden kaikkien listaaminen kuvien kera tekisi tästä postauksesta aivan liian pitkän. Lisäksi minä itse en oikein muista, että milloin mikäkin uudistus tarkalleen ottaen tuli. Ei niitä älyä silloin joskus laittaa kalenteriin ylös jos mahdollisesti jatkossa tarvitsisi sitä tietoa.. :D

Kiitos ja kumarrus kun jaksoitte lukea! Otan myös vastaan lisää ehdotuksia, siitä minkälaisia postauksia haluaisitte minun tekevän. Voin tehdä lisää historiikkipostauksia tai mahdollisesti myös jotain muutakin. Mitä lukijat haluavat, sitä myös toteutetaan! :)


7 kommenttia:

  1. Ahaha, muistan niin tuon vanhan Stardollin. Muistoja... :D ja tosi onnistunut postaus MissFey! Tätä oli mukava lukea ja en itse ainakaan löytänyt virheitä :)

    ~Muisto

    VastaaPoista
  2. Itsekin muistan tuon vanhan Stardollin kuin melkein eilisen. Melko paljon se on vuosien saatossa muuttunut :) Ja kiitos kommentista ♥ :)

    MissFey

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus :] :] !semmu2

    VastaaPoista
  4. Kiitos ja kumarrus! ♥

    minzz97

    VastaaPoista
  5. Mukavaa että olette tykänneet :)

    MissFey

    VastaaPoista
  6. Uskomattomat nostalgiat, etenkin sellaisille jotka ovat roikkuneet mukana enemmänvähemmän Paperdollheavenista asti.. Iso kiitos, mahtava postaus!
    - Sanchies

    VastaaPoista
  7. Tosi huippu postaus! Olinkin jo ihan unohtanut millainen stardoll oli silloin, kun aloitin. Muistaakseni oon sillon jo ihan Paperdollheavenin aikoihin pelaillu. :D

    mcveera

    VastaaPoista