Heissan!
Tänään ajattelin kirjoitella jälleen uuden historiapostauksen Stardolliin liittyen. Kuten otsikosta jo näette, on aiheena kaksi eri kauppaa. Molemmista tulisi erikseen suht lyhyet postaukset joten ajattelin yrittää yhdsistää nämä kahden kaupan historiikit yhteen postaukseen. Tämän lisäksi, oli se sitten hyvä tai huono asia, vaatteet ovat mielestäni melko samantyylisiä joten ajattelin yhdistää ne yhdeksi postaukseksi. Toivottavasti pidätte!
Elizabeth and James
Ensimmäisenä käsittelyyn otan Elizabeth and James-kaupan, joka saapui Starplazalle vuonna 2008 ja sen on perustaneet Mary-Kate ja Ashley Olsen vuonna 2007. Kyseessä on siis tavallaan yksi Stardollin Real Brand kaupoista. Tämän lisäksi erikoisen tästä kaupasta teki sen, että vaatteet olivat myynnissä vain rajoitetun ajan, eli noin viikon verran. EJ-kaupan tuotteista pyydetään Starbazaarilla melko korkeita hintoja ja osa vaatteista on niin harvinaisia, ettei niitä näe lähes ollenkaan myynnissä siellä. Jos joku on kertaalleen päässyt käsiksi kaupan vaatteisiin, ei hän niistä helposti luovu. Kurkataanpa seuraavaksi, mitä kauppa oikein sisälsi.
Olettekos nähneet kuinka usein näitä vaatteita? Itse olen törmännyt vain tuohon siniseen mekkoon (ja taidan sen jopa omistaa), viininpunaiseen takkiin (joskus omistin sen) sekä beigeen mekkoon (bazaarilla). Olen toki nähnyt nuita bleisereitä sekä paitojakin, mutta ainoastaan jonkun sviitissä. Käsittääkseni halutuinta tavaraa tästä mallistosta ovat harmaat bleiserit sekä rusettikauluspaita ja niistä saakin maksaa hulluja hintoja, jos ne mielii saada omaan kokoelmaansa. Sininen mekko puolestaan on tainnut joskus olla jonkin sortin ilmaisvaate ja se on myös saattanut olla myynnissä Archive-kaupassa, jos vain muistan okein. Tällainen minulla on ainakin mielikuva.. Korjatkaa jos olen väärässä.. :D
Ja kuvasta näette muuten myös, että MKA-kauppa oli yksi tämän brändin sivu/kerros/kokoelma. Tämä johtuu siitä, että taannoin myös Mary-Katella ja Ashleyllä (Olsen) oli toinenkin brändi/kauppa Starplazalla. Siitä voin tehdä myöskin postauksen joskus toisella kertaa! :)
Ja kuvasta näette muuten myös, että MKA-kauppa oli yksi tämän brändin sivu/kerros/kokoelma. Tämä johtuu siitä, että taannoin myös Mary-Katella ja Ashleyllä (Olsen) oli toinenkin brändi/kauppa Starplazalla. Siitä voin tehdä myöskin postauksen joskus toisella kertaa! :)
Stylein
Seuraavaksi otan käsittelyyn Stylein-kaupan, joka ilmestyi Starplazalle vuonna 2010. Kaupassa oli kaksi kokoelmaa; syksy sekä kevät/kesä. Myöskin tämä kauppa oli yksi Stardollin Real Brand-kaupoista ja tämän lisäksi kaupasta teki erikoisen sen, että myös tämä kauppa oli Starplazalla vain rajoitetun ajan eli noin parin viikon verran. Osa kaupan vaatteista on melkoisen himottua tavaraa, mutta osa on jäänyt hieman unholaan. Käsittääkseni ainakin yksi vaate on myös julkaistu uudelleen Archive/Callie's Picks-kaupassa.
Yllä näette siis Stylein-kaupan kaksi kerrosta/kokoelmaa. Ensimmäinen on sävyiltään tummempi ja se oli myös kaupan syysmallisto. Toinen kokoelma on värikkäämpi ja se oli puolestaan kaupan kevät/kesämallisto. Tunnetuimmat sekä halutuimmat vaatteet ensimmäisestä kuvasta ovat mielestäni tummanharmaat mekot. Toisesta kuvasta tunnetuimmat vaatteet ovat taasen sininen sekä punainen mekko. Näistä jälkimmäinen, eli punainen mekko on muistaakseni julkaistu myöhemmin jossain toisessa kaupassa, kuten jo aikaisemmin mainitsin. Näiden lisäksi kaupan nimeä kantavat myös pari muuta vaatetta, jotka Stardoll julkaisi ennen varsinaisen kaupan saapumista Starplazalle ja ne kuuluivat tavallaan Stylein-kaupan syysmallistoon. Myös nämä vaatteet ovat varsin tunnettuja Stylein-vaatteita ja itse omistan näistä ainakin pari. Tässäpä vielä kuva:
MissFey
Noi Stylein kuteet on ihania :) Ja kylläpä vaatteet on ollu halpoja joskus... Eipä oo enää :D
VastaaPoistaVoisko olla Front now Fashion weekin historiapostaus?
VastaaPoista