torstai 8. maaliskuuta 2012

Next time keep your feet on the ground!

Pyydän syvästi anteeksi niiltä ekaluokkalaisilta, jotka vahingossa keilasin bussissa. Ei se niinkään hävetä, se itse asiassa näytti erittäin viihdyttävältä, mutta siinä kohtaa missä nuo nuoret opintiellä kulkiat alkoivat nauraa minulle osoitin heille erittäin ilkeän katseen, ja saatoin huutaa erittäin ilkeän sanan. Koko poppoo hiljeni, ja tuijottivat minua kauhistunein silmin. (nuoria on niin helppo järkyttää)

Anteeksi myös pappa jonka korvat kuulemma menivät lukkoon.

Onneksi kotiin saavuttuani minua odotti ihana yllätys keittiön pöydällä. Mikäs muukaan kun paketti kiivejä! Tukahdutin häpeän tuntemuksen ahtaamalla vatsaani kasan kiivejä. (onneksi en sentään munkkeja)

Olen myös viikon yrittänyt aikaan saada modernia avaruushuvilaa, koska kukapa ei haluaisi nauttia kahvi kupposta eristyksissä koko maailmasta?
             Helpommin sanottu kuin tehty. Olen tehnyt varmaankin viisi eri versiota, mutta kun olen saanut ne valmiiksi tajuan kuinka hirveältä tulos näyttääkään. Ensi kerralla pidetään jalat maassa.

Sainpahan kuitenkin jotakin aikaiseksi, mutta kuvista päätellen tulos on mitä on...

"Äiti katso avaruus perhosia"



Medollini sopii muuten mahtavasti tuohon huoneeseen!

Kuittaan ja toivotan kaikille hyvää naistenpäivää!


7 kommenttia:

  1. Aivan sikahieno! Varsinkin toi puu:--D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tack så mycket:) paitsi toi meduusa on iha random tollane wanna be alienXD

      Poista
  2. Samaa mieltä! tiesikkö et toi keltanen penkki on livenä kova? :D metallia!! sattu peffaa ku istahdin joskus tollaselle!! XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D häntäluu on varmaa tollasen tuolin omistajalla aika kovassa käytössä!
      onneksi oma häntäluuni ei ole tavannut metalista tuolia:D

      Poista
  3. Luulisi, että se on muovia? Eiks se oo xD

    VastaaPoista