perjantai 9. maaliskuuta 2012

Mekkoja, sisustusta ja toilailua :D


Hei taas pitkästä aikaa! Tiedän, olen ollut ihan kamala :S koitan korjata tilanteen extrapitkällä postauksella!

Tällä kertaa laitan myös asuja tulemaan taas pitkästä aikaa :) Siis mitään syvällisiä mietteitä ei ole luvassa, no worry ;) (paitsi ihan vähän)

Taas tein kokeiluja - tällä kertaa en kumminkaan mitään kauneusjuttuja. Päätin nimittäin maistaa kynsien puremista estävää kynsilakkaa. Eihän se voi olla myrkyllistä. Lapsethan imevät peukkujaan jatkuvasti vaikka niihin olisi tungettu mitä. Eikä se nyt NIIN pahaa ole. Mitä nyt pelkäsin koko purnukkaa pienenä. Makua ei voi kuvailla. Kokeiluni jälkeen kirveli suussa vielä kauan. Sen verran voin sanoa että ÄLKÄÄ IKINÄ maistako sitä :D Ainakaan paljon ;) Joo, olihan se tyhmää. Mutta olin vaan niin utelias!

Tässä uutta postausta odottellessanne olen ehtinyt sisustaakkin jo pari huonetta :) Ajattelin laittaa tähän nyt kuvaan, vaikken mikään sisustusguru olekaan.


Olen huomannut, että sisustukseni on aina tylsän yksinkertaista, en osaa millään tehdä huoneesta mielenkiintoista. Tuloksen näette yllä, kun minulle antaa puhtia ja n. 100-200sd. Monia turhia tavaroita tuli ostettua tätäkin huonetta varten... Mutta itse olen iha tyytyäinen.

Sitten asuun: asunideointifiilikseni on ollut pohjamudissa jo kauan, siksi vain ostin läjän vaatteita ja päädyin käyttämään niistä kolmea. Lopputulos olisi sitten tässä:


Asu on todella, todella yksinkertainen sekin :) Mulla on näköjään yksinkertainen kausi meneillään. Rusetti tuo sentään jonkinnäköistä eloa söpöön pitkään valkoiseen kauluspaitaan, jonka alle tungin vielä hameen tasoittamaan ja pidentämään helmaa :) Kengät oli niin söpöt että oli pakko laittaa.

Ihanaa kevättalvea kaikille lukijoille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti